Työttömät eivät työllisty haukkumalla. Nyt kun Suomen työttömyys on noussut korkeimmalle tasolle yhdeksään vuoteen – siis korkeammalle kuin missään vaiheessa koronapandemian aikana – olin tyrmistynyt, kun näin espoolaisen oikeistopuolueen kuntavaaliehdokkaan mainoksen bussin kyljessä (ehdokkaan nimi ja puolue jääköön mainitsematta, ettei mene henkilökohtaiseksi). Iskulauseeksi oli valikoitunut ”Enemmän työtä, vähemmän vapaamatkustamista”.
Jos työttömiä ihmisiä yhdistää jokin asia, niin se on, että he kaikki haluaisivat töihin. Mutta ovet työelämään eivät aukea, syystä tai toisesta. Mitä pidempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammaksi se käy.
Tätä taustaa vasten on röyhkeää ja mautonta kampanjoida rinnastamalla työttömyys ja vapaamatkustaminen. Varmasti Suomen 269 000 työttömän joukosta löytyy muutama selkärangaton vapaamatkustaja, mutta vähissä he ovat, kun verrataan siihen valtavaan työttömien armeijaan, joka hakee tuloksetta töitä päivästä toiseen, vuosikymmenen surkeimmassa taloussuhdanteessa.
Olen itse ollut urani varrella eri pituisia pätkiä vailla työtä. Tunnen monia työttömiä, myös pitkäaikaistyöttömiä. Sdp:n riveissä on rohkeita työttömiä, jotka ovat kaikesta työttömiin kohdistuvasta väheksynnästä huolimatta lähteneet kunta- ja aluevaaleissa ehdolle. Se vaatii todellista rohkeutta.
Yksikään työtön tässä maassa ei työllisty haukkumalla. Vapaamatkustamisesta puhuminen lisää vain katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Odottaisin hallituspuolueiden edustajilta rakentavampaa retoriikkaa. Orpon hallitukselta odottaisin, ettei orastavaa talouden käännettä pilata nyt uusilla leikkauksilla.
Mikko Lievonen
alue- ja kuntavaaliehdokas, SDP
Espoo & Länsi-Uusimaa
(Julkaistu Mikko Lievosen Facebook-sivulla 27.3.2025)