Kirjoituksia

Kuntavaalien jälkeisiä ajatuksia

Kuntavaalit käytiin 13.6.2021. Yhteensä 264 espoolaista antoi minulle äänensä, joka ei kuitenkaan riittänyt tällä kertaa paikkaan kaupunginvaltuustossa. SDP:n viimeinen valtuutettu valittiin 299 äänellä, eli jäin varapaikalle. Vaaleissa on luonnollisesti ajatuksena tulla valituksi, joten siinä mielessä en osaa olla tyytyväinen vaalien…

Vaalirahoituksesta

Haluan omalta osaltani olla mukana lisäämässä vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä. Tein Valtiontalouden tarkastusvirastolle vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen kuntavaalikampanjani rahoituksesta. Vaalibudjettini on 5148 euroa, johon sisältyy mm. internet- ja lehtimainontaa, esitteiden painatusta, valokuvaus, kotisivu ja puolueen perimä ehdokasmaksu. Käytän kampanjaan omia varojani 3423 euroa ja…

Mielipidekirjoitus: Espoo tarvitsee suunnitelman koronasta elpymiseen

(Julkaistu Länsiväylässä 22.5.2021) Espoo tarvitsee suunnitelman koronasta elpymiseen Pandemian loppu alkaa häämöttää. Rokotukset luovat toivoa paluusta normaaliin elämään. Koronakriisillä on kuitenkin pitkä varjo. Sen aiheuttamat vauriot näkyvät suomalaisten elämässä vielä vuosien ajan. Espoo tarvitsee monivuotisen suunnitelman koronasta elpymiseen. Hyvinvointipalvelujen järjestäminen…

Mielipidekirjoitus: Suuntaviivoja Suur-Matinkylän kehittämiseen

(Julkaistu Länsiväylässä 14.4.2021, kolmen kirjoittajan yhteiskirjoituksena) Suuntaviivoja Suur-Matinkylän kehittämiseen Espoo on Suomen toiseksi väkirikkain kaupunki. Itse asiassa Espoo on niin suuri, että sen eri kaupunginosat vastaavat kooltaan keskikokoisia suomalaisia kaupunkeja. Suur-Matinkylän alueella – johon kuuluvat Matinkylä, Olari, Friisilä ja Henttaa-Suurpelto…

Finnoon rannasta on keskusteltu kymmenen vuoden ajan – Olisiko jo aika päätöksille?

Kirjoitin alkuvuodesta kaksi mielipidekirjoitusta, Helsingin Sanomiin ja paikallislehti Länsiväylään. Yritin näillä kirjoituksilla herättää keskustelua Finnoon ranta-alueen tulevaisuudesta. Esitin, että rantaan pitäisi rakentaa asuntoja, kunnioittaen alueen merellistä luontoa ja ulkoilureittejä. Miksi asuntoja? Siksi, että arvokkaista rantatonteista Espoo saisi merkittäviä myynti- tai…

Mielipidekirjoitus: Gumbölen kartano espoolaisten käyttöön

(Julkaisu Länsiväylässä 10.3.2021) Gumbölen kartano espoolaisten käyttöön Sata vuotta sitten Espoo oli kartanoiden maita. Sodan jälkeen kaupunki kehittyi, mutta kartanot jäivät kaunistamaan maisemaa. Gumbölen kartano Espoon keskuksen kupeessa toimii nykyään kaupunginjohtajan virka-asuntona ja edustustilana. Tavallisella kaupunkilaisella ei ole sinne mitään…

Yksinäisyys – Yksilön vai yhteiskunnan ongelma?

Kirjoitin hiljattain Länsiväylä-lehteen lasten ja nuorten tilanteesta pandemian aikana. Lehtikirjoittaminen on tiivistämisen taidetta, joten pystyin mainitsemaan vain ohimennen erään pandemian dramaattisimmista vaikutuksista: yksinäisyyden lisääntymisen. Kun koulut, harrastukset ja nuorison suosimat kokoontumispaikat ovat kiinni, moni nuori kärsii syvästä yksinäisyydestä. Nuorisotutkimusverkoston tekemässä…

Mielipidekirjoitus: Nuoret maksavat kovaa hintaa

(Julkaistu Länsiväylässä 13.2.2021) Nuoret maksavat kovaa hintaa Länsiväylässä on viime aikoina julkaistu useita mielipidekirjoituksia lasten ja nuorten asioista. Kouluihin kohdistuneet säästöt ovat huolestuttaneet monia kirjoittajia. Lisäksi nuoret ovat tuoneet ansiokkaasti esille omaa näkökulmaansa: Lauri Hietanen (LV 27.1.) käsitteli opiskelijoiden jaksamista…

Mielipidekirjoitus: Finnoon rantaan on rakennettava, mutta tekosaari jääköön suunnittelijan työpöydälle

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 4.2.2021) Finnoon rantaan on rakennettava, mutta tekosaari jääköön suunnittelijan työpöydälle Finnoon rakentaminen rahoittaa espoolaisten hyvinvointia. Finnoon rantaan Espoossa suunnitellaan asuntoja (HS Kaupunki 1.2.). Asia herättää intohimoja, sillä alueella sijaitsevat veneiden talvitelakka ja lintualtaana tunnettu luontoalue. On tärkeää,…

Mielipidekirjoitus: Finnoon ranta-alue on liian arvokas venevarastoksi

(Julkaistu Länsiväylässä 30.-31.1.2021) Finnoon ranta-alue on liian arvokas venevarastoksi Moni rantaraitilla ulkoileva espoolainen on huomaamattaan kulkenut Suomenojan venesataman ohi. Matinkylän ja Finnoon väliin jäävällä alueella on monta hehtaaria arvokasta merenrantatonttia, joka on pyhitetty veneiden talvisäilytyspaikaksi. Nyt Finnooseen rakennetaan väkiluvultaan Forssan…